06 heinäkuuta 2016

kliseistä paskaa

käännyn syvemmälle sydämettömyyteeni,
syvemmällä sisuksissani on tyhjä tunteeton
tila, paikka jossa ihminen on aina yksin,
sinne pakenen sitä mitä totuudeksi sanotaan

en enää pääse syvemmälle mutta käännyn
kipeämmin itseni ympärille, murran kylkiluuni
pakoteiksi, muutan ne peloiksi joita en tunne,
kääriydyn kipuun ja verisiin vesiin, eksyn tilaan
jossa ihminen on aina yksin, aina parempi
mitä syvemmälle pääsen, mitä mustempi vesi
sen parempi, mitä tummempi veri sen kauniimpi,

en enää pääse syvemmälle mutta muutun
tyhjemmäksi, kun raavin ranteitani murran pelkkää pintaa
koska muuta ei ole, kolkko totuus paikassa jossa ihminen
on aina yksin, nauran äänellä joka ei ole omani mutta jota
rakastan, en enää löydä turvaa totuuksista koska valheita
ei ole, mikään ei riitä minua rikkomaan kun nauran äänellä joka
ei ole omani, käännyn syvemmälle sydämettömyyteeni mutta ei
mitään sielläkään, ei sydäntä joka riittäisi sydämettömyyteen, ei
verta joka vuotaisi, silloin olen valmis,
silloin olen pulssiton
ja peloton

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti