02 joulukuuta 2012

(nimetön)


Heinäkuun kuumuus viikko lähtösi jälkeen.
Syyttävien lauseiden rytmitys kuin olisit yhä täällä,
kuin sinun kätesi veitsellä joka leikkaa ihoani,
kuin sinun kätesi, kuin olisit yhä täällä.

Ja heinäkuun kuumuus, lauseiden rytmitys,
sanojen väkivalta, ennen niin rakastava kätesi,
kuin olisit yhä täällä, kunpa olisit yhä täällä,
veri lakanoilla kuin olisit yhä täällä.  

22 marraskuuta 2012

En myönnä tehneeni sitä takiasi


Lähtösi kolmas päivä,
psykiatrian kriisiosaston valkoiset seinät,
likaiset seinät, sumenevat seinät.

Minulta kysytään minkä vuoksi.

Meriveden kastelemat vaatteet ovat kuivuneet,
vain suolaveden tuntu kurkussa todistamassa
mitä hetken luulin painajaiseksi.

19 marraskuuta 2012

Toiseksi viimeisenä sanot ettei rakkaus lopu niin kuin valot sammutetaan


Lähtösi toinen päivä.
Valintoja, sanot:
hehkulamput loisteputket,
kaikki vaihdettava tai sammutettava.
Kaikki olisi nyt kiinni minusta
kaikki rakkautesi, vain minulla siihen katkaisija
saisin tehdä mitä haluan,

kaikki mitä viimeisenä sanot on ettei sinulle ole enää väliä.

18 marraskuuta 2012

Ero(avaisuuksia)


Lähtösi ensimmäisenä päivänä
puhun kuolemasta kuin muropaketin valitsemisesta.
Kassalla kaikki valinnat siunataan piippauksella,
mutta minä en pääse sinne asti:
romahdan supermarketin hyllyjen väliin,
ostoskärryt väistelevät suurin kurvein,
lapset valitsevat sokerihuurrettua,
näen heidän pulleat jalkansa.

Ei kuolema tule pyytämällä;
toisin kuin ambulassimiehet
oma kuolema täytyy valita,
alusta asti, määrätietoisesti,
viedä kassalle ihan itse.

13 syyskuuta 2012

Verkot lasketaan viimeisen kerran

Alkusyksyn sumuinen Pyhäjärvi
niin monena vuonna verkkosi siellä
veneesi järvellä

Niin nopeasti kaikki tapahtui:
kuin sumun haihduttua päivän myötä
voisi nähdä sinun vielä soutavan rantaan
kuin kätemme perattavien kalojen suomuissa yhä

Niin nopeasti elämä antaa ja elämä ottaa
että voi tuntea käsissään vielä suomuja
ja verkoissa yhä haistaa sinun läsnäolosi
ja sitten verkot lasketaan viimeisen kerran

*

Mummon muistolle.

06 elokuuta 2012

Kokeilevaa


Ajattelin kokeilla jotain erilaista. Saatan jatkaa tätä fiiliksen mukaan.

*

OSTOSLISTA

Seronil 20 mg (kolme kapselia aamuisin)
Abilify 15 mg (puolitoista tablettia eli 22.5mg aamuisin)
Lyrica 150 mg (aamuisin ja iltaisin yksi kapseli)
Kevytmaitoa ja Nesquick Duo- muroja (muutaman kerran päivässä yleiseen hengissä pysymiseen)
Aspirin 500mg (koska se auttaa siellä missä kipu tuntuu)

NOTE TO SELF:

Edellinen muropaketti on ollut jo kolme päivää tyhjä. Tarkista vaikka viisi kertaa päivässä, paketti on lattialla ennen keittiötä sängyn jälkeen, jos et muista. Lyriikat ja alkoholi ei sovi yhteen, ellet aio taas kuolla. Älä syö jääkaapissa olevaa juustoa, se on homeessa. Ota reseptit mukaan äläkä unohda lähteä kotoa. 

6.8.2012 KELLO 11.46

Jyskyttävä, pakottava kipu päässä. Saara herää aamupäivän loppumisen tunteeseen. Kuin joku pakottaisi nousemaan joka päivä, kuin olisi uusi päivä. Kuin lattialla oleva muropaketti huutaisi tekemättömistä tehtävistä, kuin jotakin olisi tehtävissä.

Saara makaa sängyssään peitto puoliksi suojaamassa keskipäivän tulolta. Päivä on valmis joillekin muille ihmisille. Ei Saaralle. Ja kun hän yrittää nousta, jyskytys päässä tiivistyy, lattialla näkyvissä lojuva muropaketti nousee piilossa olevien viinipullojen sijaan kivun ehdottomaksi vertauskuvaksi.

23 heinäkuuta 2012

Kuka minä olen

Olen suuria kaltevia peltoja kilometreittän,
kaadettua metsää joka ei säily kuten asfaltti johon juurruin.
Olen täynnä nälän muistijälkiä, muistoja kylmenevästä kehosta
ja amenorreasta. Olen täynnä nurmilinnun kehtolaulua,
se sekoittuu kauniisti siihen miten kaupunki rakentaa uutta geometriaansa ympärilleni.
Ja nurmilintu jatkaa lauluaan kunnes saa minut kokonaan, se laulaa:

nuku nuku nurmilintu,
väsy väsy västäräkki,
kuole kuole pikkutyttö.

Ja yritys kerrallaan yritän päästä lähemmäs, teen mitä tahansa;
auon ranteita, syön nurmilinnun määräämät lääkkeet, hyppään tummiin vesiin,
mutta hetkenä jona selviytymisvaisto nostaa pään pinnan yläpuolelle tajuan:
tämä on ennalta määrätty geometrinen kuvio,
siinä ei ole sijaa kuin kärsimykselle.

04 heinäkuuta 2012

Kohtalaista pohjoistuulta


Silloilla tuulee aina. Toisinaan vähemmän, yleensä enemmän. Tuuli on ohjelmoimaton luonnonoikku kuten luonto itsekin, eivätkä sillat, liioin pilvenpiirtäjätkään pysty sitä pidättelemään.

Yritän muuttaa itseäni koneeksi, ehkä silloin tuulisi vähemmän. Pala palalta korvaan sydäntäni metallilla. Ehkä silloin tuntisin vähemmän. Pala palalta korjaan sydäntäni varaosilla.

Vuosi, kaksi kuukautta ja kaksikymmentäneljä päivää sitten aloitin sydämen oikeasta eteisestä, jonka valmiiksi saatuani aloin etsimään sopivia osia vasempaan eteiseen ja siitä edelleen molempiin kammioihin. Se on vaikeaa, enkä aina löydä täysin oikeanlaista varaosaa, mutta se ei haittaa. Sydämen toimivuus onkin toissijaista; kuten tuuli, on sydänkin luonnonoikku, tärkeintä on saada sen paikalle kone.

Ja seuraavan sanoessani valehtelen vain hieman; en ole koskaan rakastanut muuta kuin metallin kovuutta ja sen eri muotoja. Sitä miten siltojen avulla voi päästä luonnon ylitse, kuinka pilvenpiirtäjän huipulta hypätessään luonto hetken luulee sinua linnuksi, kunnes ymmärtää valheen ja päästää alas.

Silti eivät sillat eivät pilvenpiirtäjät pidettele tuulta. Mutta minä, minä muutan itseäni koneeksi, eteiset kammiot läpät aortta yksi kerrallaan, että tuulisi vähemmän, että tuntisin vähemmän, ettei pohjoistuuli muistuttaisi minua pienestä metallinhohtoisesta valheestani.

24 kesäkuuta 2012

Lauttasaari

Keskikesä, sen ylin juhla ja aurinko laskee kuin olisimme kukkia nupuillaan,
alkoholilla avattavissa. Olemme sillalla jolla tuulee läpi yön,
taivumme ehkä hieman, mutta vapaus ei hievahdakaan toisin kuin nuoruus.
Hahmottomassa tulevaisuudessa se musertuu vuodenkiertoon,
siihen kuinka aina uudelleen ja uudelleen
keskikesän aurinko laskee
ja nousee.

11 kesäkuuta 2012

Kuin lupaus

Talven maku suussa; kirpeä ja raikas mutta
niitä on vain yksi, joka päivä samanlainen
ja talvet seuraavat toisiaan, niiden sydämessä
katkeaa vuosi
keskeltä halki,
keskeltä halki.

07 kesäkuuta 2012

Hirtetyn silmät


Kesän valo
lyö silmiin suruhunnun läpi
sanoo älä nuku älä lepää et ehdi
et ehdi et ehdi et ehdi

Suruhunnun läpi hirtetyn silmät
heijastaa maailman painoa raskaina

ja paino
laskeutuu hartioille loputtomana,
loputtomampana kuin itse tarkoitus oli,
kuin itse todellisuus koskaan

ja paino
kuiskaa valoisana
älä nuku älä lepää et ehdi
et ehdi et ehdi et ehdi
maailma on kaunis

19 toukokuuta 2012

[nimetön]


Raskasmielinen tyttö
huoneessa jossa
valo kasaantuu kauniisti
nurkkiin.

Yhdessä niistä tyttö
yrittää paeta kirkkautta mutta
se mikä näyttää sattumalta
on totisinta totta.

Joskus raskain ajatus
on kaunein ajatus;
joskus kipein mieli
löytää turvan pimeimmästä.

Kadotettujen kuningatar


Sanat hiertää sormissa
taipumatta riviin.
Tahditon vaatimus logiikasta,
ja tahdoton, mekaaninen lähdetekstin
toisto.

Tavoittelen vaadittua
kirjoitan hoippuvia lauseita,
pyyhin samaa tahtia pois kaatuneita,
minä; kadotettujen lauseiden
kuningatar


*

Saatan ehkä myöntää kirjoittaneeni tätä vältellessäni äidinkielen tekstitaitotehtäviä.

23 huhtikuuta 2012

Hento mieli



Toisissa kirjoissa lukee, ettei peilimaailmasta pääse koskaan, ei kokonaan, pois. Hetkessä hento mieli vain lipsahtaa peilin läpi. 
Nyt minä olen raskas, painava. Sellaisiksi peilikuvat minut tekivät, sellaseksi että kirjojen sanat käyvät toteen. En enää muista mille hento mieli näyttää. Jokainen peili on täällä erilainen, kävelen jonkun toisen elämää eteenpäin, ehkä joskus luulin jotakin omaksenikin.
Joskus huomaan että joku puhuu minulle. Joku jonka ehkä joskus tunsin. Joskus huomaan että ääniä on erilaisia kuten peilejä ja ihmisiäkin on erilaisia, mutta äänenpaino on aina sama. Sanat kuulen melko harvoin, mutta peilit tulkkaavat ihmisten puhetta minulle kyllä. Jos jokin ääni kuulostaa todella tutulle, silloin pinnistän ja havahdun siihen, etten muista mille hento mieli kuulostaa. Ja joskus peilien toisella puolella joku kirkuu niin lujaa, että kuulen sen.
Suurimman osan ajastani täällä yritän pitää itseäni hereillä ja lasken. Joskus on niin pimeää, etten näe peilikuvaani, en myöskään näe laskea ajatusteni raskautta. Silloin on laskettava kaikkea mitä mielestä löytyy, lähinnä huonouden ja pahuuden kertotauluja. Ne muistan ulkoa; ne on pakko muistaa ulkoa.
Kun pimeys hieman hellittää, lasken peilikuvani. Käyn kaikki peilit läpi ja lasken näkymien keskiarvon. Sitten lasken uudelleen huonouden kertotaulut. Laitan ajatukseni vaa’alle, lasken pahuuden potenssiin. Joka päivä olen kauempana siitä keveydestä, jonka olen päättänyt tavoittaa. Joka päivä olen kauempana siitä hennosta mielestä, joka joskus olin, mutta olen päättänyt unohtaa sen ja keskittyä päämäärääni. Joskus taas unohdan kaiken, unohdan päätökseni, unohdan itseni, punnitsen vain ja lasken vain, kävelen jonkin toisen elämää ja unohdan muistaneeni mille hento mieli tuntuu, unohdan luulleeni jotakin omakseni.
Toisella puolella joku kirkuu niin lujaa, että melkein kuulen sen.

08 huhtikuuta 2012


Istun keittiön lattialla kolmannessa kerroksessa
jossain vähän kauempana kehätiet kiertävät tätä lähiötä
ja kun itken, haluan kaukaisille pelloille joilla tuuli lävistää,
haluan takaisin sydämeni aorttoine ja läppineen ja kaikkineen,
haluan ajan ennen kuin kaupunki otti ja merkitsi sydänlihaan karttansa

07 maaliskuuta 2012

Ja sitten ei ole paluuta


Kaupunkien symmetriset talot
ja geometriaa vääristävät varjot.
Läpihalkovat junaradat ja tiet
tuomassa muotoa luonnottomalle.

Rataa pitkin mennessä
tehtaat asutuksen laidoilla.
Joistain piipuista vielä nousee savua,
toisista ei.

Mitä suurempi kaupunki, sitä kauemmin
kestää päästä pois.
Mitä hitaampi juna, sitä tarkemmin
geometria merkitsee sinutkin muistiinsa.

04 maaliskuuta 2012

Otteessa


Talvi josta pidän kiinni ohenee.
Tulevan varalle kätken kevätlunta
sydämen sisimpiin kammioihin
etten vain koskaan unohtaisi.

Kuukaudet saavat vaihtua,
ihmiset muuttua, aortat revetä.
Minä kätken pimeyttä
sydämen sisimpiin kammioihin.

27 helmikuuta 2012

Kaunein maailma

Tuivertava tuuli
ohitse ajava ambulanssi
toisia apua tarvitsevia,
enemmän apua tarvitsevia.

Seison syksyn tuomassa lätäkössä paljain varpain,
tuuli on tuonut marraskuun. Ei tässä maailmassa ole enkeleitä,
ei edes demoneita, on vain ihmismieli joka tahtoo paeta
vastakeksittyihin upouusiin maailmoihin,
ne on täynnä outoja nimiä ja niitä enkeleitä ja kauniita kasveja.
Niissä hyvällä ja pahalla on uudet nimet, ne voivat olla mitkä vaan.

Kirouksiksi muuttuvia rukouksia
kävelen porraskäytävässä palelevin jaloin
nukahdan lattialle, tiedottomuus on kaunein tila,
siinä voi tapahtua mitä vaan.

*

Hetkillistä näppäimistöön kohdistuvaa aggressiota. Nyt kävi näin, olisi voinut käydä huonomminkin. En ole tyytymätön mutten tyytyväinenkään tähän; oli vain pakko kirjoittaa ja tämä syntyi.